Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uusiokäyttöö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uusiokäyttöö. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. helmikuuta 2019

Kalkkimaalirakkautta

Olen niin hurahtanut näihin kalkkimaaleihin että tekis mieli sutia niitä vähän joka paikkaan =)
Nää sävyt on niin mahtavia ja mahdollisuudet eri sävyihin, juuri sellaisiin mitä itse tahtoo.
Nämä kaksi sävyä hommasin kokeilumielessä huonekaluja varten tehosteväreiksi, mutta olen sutinut nyt vähän sinne ja tänne. Viimeisimpänä nämä perhoset jotka joskus aikanaan kirppikseltä löysin. Osassa pienet magneetit ja osaan olen sit laittanut pehmeän kaksipuoleisen teipin jotta saa ihan seinällekin sommiteltua. Perhoset oli ennen tuunausta sellaisia värikkäitä, monen kirjavia etten oikein osannut nähdä niitä ominani vaikka kivoja värejä olikin. 

Pidän siitä että kotona näkyy oma käden jälki.



Taulukin on itsetehty. Tein yhtä hieman isompaa projektia aikanaan ja siitä jäi kehyksiksi sopivia palasia jotka tietysti piti hyödyntää. Toisesta jämäpalasta kuviosahalla sydän jonka reunat veistelin puukolla ihan summamutikassa. Maalaus, hionta, kuvansiirto ja lakka päälle. Rautalangalla kiinnitys.




Omaksi suosikikseni on tällä lyhyellä kokeilulla muodostunut nämä Frenchic Paint -sarjan kalkkimaalit. Perhosia maalatessani olen tuohon alkuperäiseen väriin jo kerennyt lisäämään valkoista jotta väriä riittäisi pidemmällekin, maaleilla kun on yhtä ja toista jo maalattu.
Sävy ei siitä kärsinyt, hieman vaaleni ja ehkä jopa enempi nyt mieluisampikin.




Sormet taas syyhyää ja pitäisi keretä tuunauksien kimppuun. Niitä kasapäin varastossa odottamassa ;)

Onko kalkkimaalaus jo sinulle tuttua?

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Ihon puhdistukseen

Kookosöljy ihon puhdistuksessa. 
Törmäsin hetki sitten keskusteluun että mihin kaikkeen voi vauvan peppupyyhkeitä käyttää ja ehdotuksia tuli vaikka mitä. Itselläni teki pahaa mihin kaikkeen noita kemikaaleilla kyllästettyjä kertakäyttöliinoja käytetäänkään.
Kokeilkaapa vanulappua (huippua jos kesto) sipaista kookosöljyyn ja puhdista vaikka ne meikit kasvoilta... Ylläty kuinka puhdasta tulee kerta pyyhkäisyllä. 

-ekologista, ei lisäaineita, ei turhia roskia....

Tässä voi vaikka käyttää niitä vanhasta kulahtaneesta t-paidasta leikattuja lappuja.. ;) 





Mihin kaikkeen sinä käyttäisit tätä yhdistelmää?

maanantai 11. tammikuuta 2016

Pikku tuunauksia

Tiiättekste sen, kun se iskee niin se iskee?!? ;)
Pitkään ollut kaapissa pientä tuuninkia vailla pari pikku projektia
Tässä niistä lyhyesti.



Kirppikseltä pikkurahaan bongattu avainkaappi, 
laatikossa vuosia lojunut vanha avain ja maalia mitä sattui löytymään.





..ja tässä alkuperäisessä asussaan.







Veitsilaatikko jonka joulupukki toi pari vuotta takaperin.






..ja alkuperäisessä asussaan.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Hätä keinot keksii ;)

Painin täällä kotona pienten mutta mulle NIIN isojen ongelmien kanssa. Mun suurin ongelma on ku tahdon että kaikki on tip-top, just eikä melkein. Se vaan ei mee niin, mikä on tietysti ihan luonnollista kun talosta löytyy 3- ja 4-vuotiaat lapset, kaks kissaa ja nyt jonkin aikaa pieni koirakin on meillä asustellut. Ei siis siinä mtn tottahan päivittäinen eläminen näkyy.... Mutta tiiän että pienillä "siirroilla" on mahdollista tehdä paikat helpommin siistinä pysyviksi. Mielelläni imuroisin päivittäin ainakin nää yleisimmät tilat, en välttämättä joka päivä niin huolellisesti mutta ees sinne päin. MUTTA se imurointi vaatii aina ensin tavaroiden selvittelyä ja järjestämistä kun kaikki on hujan hajan. Nyt oon kovasti yrittänyt hävittää kaikkee turhaa. Kaikkee mitä on koko ajan tungettu johonkin kaappiin tai laatikkoon, eli sinne sen nimiseen säilöön kuin "josjoskustarvii"... ja voin sanoo ettei oo vuosiin tarvittu, on ollut vaan turhana siivottavana. Hävitykseen joutunut myös lasten "turhia"leluja jotka vaan tarttuu käteen ja lasketaan kädestä, niillä ei siis leikitä...  Lapset ei ees tiiä/muista niiden lelujen olemassa oloa muulloin kun ne ottaa lelulaatikosta silmään ja sitä kautta sitten tarttuu siihen pieneen käteen. Eikä niitä aina oo ees leikkeihin tarkotettukaan, ne vaan on leluja jotka äiti päivittäin siivoo kerta toisensa jälkeen.

Pelkistettyä ja yksinkertaista ilmettä siis haetaan, helposti siivottavaa.

Veskissä päivittäinen ongelma on ollut pikkumiehen aku ankat, joita on joka käynnillä luettava
vaikkei sanaakaan osaa lukea =) Lehdethän siis on vähän väliä lattialla vaikka nille on ollut olemassa pieni jakkara jossa kori niitä lehtiä varten. No se jakkarahan on aina revitty lähes siihen keskelle veskin lattiaa ja lehdet epämääräsessä läjässä korissa... tai paremmin sanottuna melkein korissa tai sit tosiaan lattialla. Ja se rikkoo sitä perus siistiä yleisilmettä ja vaatii aina siivouksen ennen imurointia. -"no nyt siel ruudun takana huokaillaan että onpas tytöllä ongelmat" ...juu on, ei iso juttu mutta näitä tän tyyppisiä pieniä kun on paljon ja jokapaikassa niin se nopee imurin vilautus vaatiikin aika paljon.

Nyt ratkasin tuon lehtiongelman!! 
Ikean servettiteline ruuvilla seinään kiinni. Ja ne lehdet on sen jälkeen mennyt kerta toisensa jälkeen aina takasin telineeseen. Teline on asetettu lapsille sopivaksi jotta se telineen käyttö olisi helppoa. Ei enää jakkaraa ja lehtiä pitkin lattiaa =D Tadaa =D




perjantai 3. tammikuuta 2014

Uusiokäyttöö

Taas on vierähtänyt aikaa edellisestä päivityksestä. On vaan yksinkertaisesti ollut niin paljon hommaa ja tapahtumia ettei oo paukut riittänyt päivityksiin. Monia juttuja olis ollut tänne blogiin sopivia, vaan kun ei tullut bloggailtua =/

Joulun alunen oli ihan hässäkkää. Voimia ei kauheesti ollut ja siivota piti sun muuta. Pikkuhiljaa siinä sitten joulun lähestyessä sain siivottuakin.. osittain. Loppukiri piti ottaa just muutamana viimesenä päivänä ennen aattoa ja saada kaikki koristeet paikoilleen. Vaan kuinkas kävikään.. viikkoo ennen aattoa tyttö sairastui ja hänen kanssaan meni yöt ja päivät valvoen, välillä onnistuttiin pienesti nukkuakin. Lopulta olo muuttui niin että jouduttiin aaton aattona illasta lähtee päivystykseen ja saatiinkin siihen akuuttiin tilaan apua ja loput hoidetaan edelleen kotihoidolla. Aattoa edeltävä yö vielä nukuttiin miten sattuu mutta tyttö oli aatoksi sinänsä hyvässä kunnossa että aatto sujui mallikkaasti. Ylimääräistä suunnittelematonta apteekki keikkaa tietysti tuli heti siihen aamuun, mutta ei ressailtu päivän kulusta. Koristeet jäi laittamatta mutta joulun tunnelmaa ja fiilistä löytyi kaikesta huolimatta. Lapset teki joulusta joulun <3 se jännitys ja odotus... :)

Paljon siis ei jäänyt joulusta jolulukoristeiden siivoomiseen kun ei niitä sitten ollut.
Siinä alkoi sit taas vuodenvaihteen juhlaa varten valmistautuminen. Siinä nyt ei onneks sen kummosempaa..

Vuosi vaihtui ja tästä se kaikki arki alkoi... kaikki taas ihan alusta ;)



Tähän päivitykseen nyt kuvaa murukahvien lasipurkkien uusiokäytöstä.


Sitten kun sitä "ylimääräistä" luppoaikaa taas löytyy 
niin tarkotus ois vielä tuunata nuo purkit.

Lasten suusta: 
Eilen hain lapset päiväkodista ja siinä kotiin ajellessa Oona 2,5v yhtäkkii sanoi että -äiti, sulta tippu ruuvi. 
Mä - Mitä?
Oona - niin, sulta tippu ruuvi
Mä - Mistä tippu ruuvi??
Oona - No päästä
??????????????????? =D =D En osannut sanoo enää mitään!!!!