maanantai 6. lokakuuta 2014

Helpotusta vaan ei apua

Tjoo-oh, lauantai-iltana nukkumaan mennessäni jo tiesin että tuun pään osalta kipuileen yön. Buranaa naamariin ja nukkumaan. Aamuyöstä lisää buranaa eikä siin sen suuremmin enää nukuttukaan. Oottelin vaan tuskallisena että aamu tulis ja talo alkais heräileen. Ja talon herättyä, heti tilaisuuden tultua otin ja lähdin päivystykseen. Pääsin tuttuun tapaan heti petipaikalle mutta siinä ne kuluvat minuutit kolmen tunnin ajan oli aika hurjia lääkäriä odotellessa. Aina en ollu ees varma että selviinkö siitä enää... tai haluunko ees ylipäätään selvitä. Sain kuitenkin peukaloni napille jolla sai kutsuttua hoitajan paikalle. onnistuin sopertamaan etten pysty jaksaa enään, johon vastaukseksi sain että -joo kattellaan kohta, lääkäri on nyt syömässä.... En halunnu enää jaksaa... 
Ei onneks mennyt kuitenkaan kauaa kun hoitaja tulikin jo kahden piikin kanssa jotka sain kankkusille. Uskoin ja luotin että nyt alkaa helpottaa. Tunnin päästä kuitenkin totesin ettei muutosta. 
Vihdoin lääkärikin ehti moikkaamaan ja totes että jo entuudesta tuttuun tippaan on turvauduttava. 
Se tieto samaan aikaan helpotti mutta tuntui ahdistavalta. Tiesin että se auttaa, mutta se ottaa oman aikansa (muutaman tunnin) että alkaa vaikuttaa.



Olin ihan liian loppu ja ilmeisesti vaivuin uneenkin kun pahasti säpsähdin hoitajan tullessa tarkastamaan jossain vaiheessa tilannetta. Kipu ehkä hieman hellittänyt mutta ei vielä kehumista.
...unta... herättyäni olin ihan ku ei mtn. Ei kipua, mitä mä täällä teen? Oon viemässä joltain petipaikkaa ihan turhaa. Oon kunnossa. Tuntui naurettavalta olla siinä ja makoilla tipassa ku ei ollut mtn vaivaakaan. Kauankohan viel joudun oleen?? Kotonakin olis tekemistä. Olisinko ajoissa kotona, kerkeenkö vielä maalaamaan??? =)

En kerennyt maalaamaan enään. Yks kaappi tossa kummittelee ja odottelee jatkoo kun vasta pohjamaalit niskaansa saanut. Olin siis ennen puoltayötä kotona eikä ollut enää jaksamista mihinkään. Sohvaa ja telkkarii puolison kanssa. Tai miten sen nyt ottaa... nukuin telkkaa "kattellessani" pää raksun sylissä. Kunnes, kunnes oli aika herätä mennäkseni nukkumaan =) 
Ja se tunne, se tunne ku tietää pään taas kipeytyvän yön aikana. Kireys takaraivolle oli jo alkanut hiipimään =/ 

Aamulla särki päätä... ei siitä nyt muuta.. =/ Ehkä mä joskus vielä sen oikeen avun jostain löydän.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3