Nyt kun meillä on jo minimiin kanssa alettu syömään ihan urakalla niin hieman tahtoo paikat suttaantua ja mua jo valmiiks kauhistutti tuleva talouspaperin menekin määrä. Onneksi tajusin että nekin vois olla kestoja. Niinpä tällainen kaapista löytynyt pehmeä kangas päätyi pilkotuksi ja jotta olis käden ulottuvilla niin pussukassa syöttötuolin selkänojaan kiinnitettynä. Sama toimii useammankin kertaa päivän aikana kun kun viruttaa vesihanan alla pahimmat ryönät pois. Päivän päätteeksi sit pyykkin ja uus liina käyttöön.
Aamupuurot on hyvä pyyhkiä pehmeällä kostealla kestoliinalla <3
Pieniä bodeja myös taas alkaa kerääntymään jotka ovat tulleet tiensä päähän jo useamman käyttäjän käyttäminä. Kaulukset kellastuneet niin ei mielellään enää kenenkään päälle näitä pukis.
Plussana taas paljon käytetyssä bodyssä on pehmeäksi muokkautunut kangas.. toki laatujakin on monenlaisia näissä. Laitoin siis leikkellen ja tuloksena pehmeitä pesulappuja joita kätevä kostuttaa ja pestä vaikka pikkuisen nassu ja kädet. Isommat kappaleet saa toimittaa sit nenäliinan virkaa. Pesukonekin pyörii niin tiheään että pesulappuja kyllä hyvin kyytiin mahtuu ja omatuntokin samalla kevenee taas hieman kun kertakäyttöisten nenäliinojen ja talouspaperien käyttö vähenee entisestään
#ekologinen #kierrätys #vauva2017 #vauva2018 #vauvanruokailu #kestoliinat
Loistavaa kierrätystä ja ajan kanssa varmasti säästöäkin.
VastaaPoistaVarmasti tulee säästöä kun nyt itsekkin käytän paperia tarvitessa vain näitä kestoliinoja. Normisti on joka päivä tarvinnut paperilla jotain pyyhkiä, mutta nyt menee päiviä etten koske edes paperirullaan <3
Poista