keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Kaikki irti lumikeleistä








Nyt kun on lunta saatu niin siitä on yritetty ottaa mahdollisimman paljon irti.
Tähän alkuun kuitenkin pikku niksi jota tulee nykyään käytettyä monissa lastenvaatteissa merkintänä. Oispa joku vinkannut tämän aiemmin. 
Niin paljon on lapsilla samanlaisia vaatteita että koko ajan on kaikki sekaisin tai vaihtuneet. Ei oo merkitystä vaikka pesu- ja nimilapuissa olisi selvästi lapsen nimi. Eihän ne lapset niitä lue, vaan pukee ensimmäiset omilta näyttävät päällensä. Itseäkin häiritsi kun meillä muksut saman kokoisissa vaatteissa ja käytännön syistä vaatteet monesti samanlaisia ja värisiäkin.. käännät sitten jokaisesta hanskata lapun näkyviin jotta tiiät kummat on kumman. 
Aloinkin nyt merkkaamaan langanpätkillä hanskoja sekä kenkiä ja on muuten nopeuttanut pukemista ja tää merkintähän olisi lukutaidottomalle ollut aikanaan aika bueno juttu tunnistaa omat kuteensa =) 






Viimeviikolla heti kun lunta tuli niin piti hyödyntää sitä päikystä kotiin kyydityksessä. Koiruuskin oli ihan innoissaan kun muksuilla riitti riemunkiljahduksia pulkkakyydissä.






Viikonloppuna Kimmollakin oli vapaata ja kerrankin oli mahdollisuus ihan vaan olla ja touhuta yhdessä jtkn. No tottahan me lähdettiin leirille ulkoileen ja vaunupaikkaa putsaileen lumista. Tuli samalla testailtuu useaan otteeseen kuinka polkuautoissa riittää pitoa lumella =)




Mitä isot edelle, sitä pienet perässä.. vai miten se meni =D











Talvi ei oo talvi ilman lumienkeleitä.. tästä tulikin kuulemma äitille suojelusenkeli <3












Lapsityövoimaahan hyödynnetään aina kun mahdollista ;)





Lumia riittänyt nyt muutaman päivän ja tänä aamuna sitä olikin tullut taas reilusti lisää, todettiin kun aamutuimaan verhot aukaistiin. Meillä herätään meiän normiherätyksiin nähden nykyään paljon aikaisemmin. Olimme siis hyvissä ajoin aamupalalla ja lapset söi reippaasti jotta päästäis pian lähtemään päiväkotiin. Ei menny kauaa ku oli ongelmitta ulkovaatteet päällä ja muksut ovesta ulkona. Hetki meni ennen kun ite kerkesin Bellan kanssa perässä ja hämmästyin kun olikin lumiukko vastassa. =)




Onneks meillä ei siis ollut kiire. Matka päiväkotiin kun ei ollut tänään ihan nopeimmasta päästä =)
Saatiinkin heti ensimmäiseks päikyllä ripustaa kaikki vaatteet kuivumaan..





Hämärän jo hiipiessä oli lasten vielä kotiin päästyään pakko jäädä ulos.
Kävivät vaan vähän väliä ovella pyytämässä porkkanaa ja hanskoja.
Tällainen lumiukko perhe meillä nyt sit pihassa <3









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3